Kjell Westö

Kjell Westö on vuonna 1961 Helsingissä syntynyt suomalainen – ja tarkemmin vielä suomenruotsalainen – kirjailija ja toimittaja. Westö on aikaisemmin tehnyt toimittajan töitä muun muassa Ny Tid ja Hufvudstadsbladet -lehdissä.

Kjell Westö tunnetaan muun muassa teoksistaan Leijat Helsingin yllä, Missä kuljimme kerran, Älä käy yöhön yksin, Kangastus 38 ja Rikinkeltainen taivas. Kaikki nämä kirjat ovat saatavilla myös äänikirjoina. Katso Westön kirjat Elisa Kirjasta.

Laajat Helsinkiin sijoittuvat romaanit ovat Westön tavaramerkki, mutta hän on lisäksi kirjoittanut myös novelleja, esseitä, runoja ja kolumneja. Jo 80-luvun puolella hän julkaisi 3 runokokoelmaa: Tango Orange, Epitaf över Mr. Nacht ja Avig-Bön. Novellikokoelmista kannattaa tutustua esimerkiksi teokseen Halkeamia: Valikoituja tekstejä 1986-2011, joka sekin on saatavilla äänikirjana.

Westö on palkittu useilla eri palkinnoilla. Näistä yksi merkittävimmistä on Finlandia-palkinto, jonka hän voittu vuonna 2006 romaanillaan Missä kuljimme kerran. Samainen kirja oli vuoden myydyin kirja Akateemisessa Kirjakaupassa vuonna 2006. Yhteensä Kjell on ollut Finlandia-ehdokkaana tähän mennessä 5 kertaa vuosina 1990, 2000, 2003, 2006 ja 2013. Hänen kirjansa Kangastus 38, joka oli vuonna 2013 Finlandia-palkinnon ehdokkaana, sai vuonna 2014 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon sekä Ruotsin radion Romaanipalkinnon.

Jos haluat kuunnella Kjell Westö -äänikirjoja, kuuntele tuotanto Elisa Kirjasta.

Näytetään kaikki 1 tulosta