Jo Nesbø

Jo Nesbø on yksi Norjan tunnetuimpia rikoskirjailijoita ja erittäin suosittu myös suomeksi – niin äänikirjoina kuin perinteisestikin. Hän nousi suureen maailmansuosiooon Harry Hole -romaaneillaan. Jo Nesbøn teoksia on käännetty jo yli 50 kielle ja niitä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta, mikä tekee hänestä yhden tämän hetken suosituimmista kirjailijoista koko maailmassa.

Nesbø syntyi Oslossa, mutta vietti nuoruutensa Molden kaupungissa. Hän oli kova jalkapallon pelaaja, mutta se ura kariutui polvivammaan. Jo opiskeli taloustiedettä – valmistui – ja teki töitäkin pörssimeklarina – mutta kirjailijan ura vei miehen mennessään. Hänen esikoisromaaninsa on vuonna 1997 ilmestynyt Lepakkomies, jossa rikostutkija Harry Hole esiintyy myös ensimmäistä kertaa. Nesbøn esikoisteos voitti heti parhaan rikosromaanin Riverton-palkinnon Norjassa sekä pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon. Nesbø kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Australiassa.

Toinen Harry Hole -romaani Torakat syntyi Bangkokissa ja se julkaistiin vuonna 1998. Odotetusti kirjan tapahtumatkin sijoittuvat Bangkokkiin.

Nykyisin Harry Hole -sarjassa on 12 osaa. Harry Hole -dekkarit: Lepakkomies, Torakat, Punarinta, Suruton, Veritimantit, Pelastaja, Lumiukko, Panssarisydän, Aave, Poliisi, Jano ja Veitsi. Kaikki saatavilla Elisa Kirjasta.

Lisäksi Nesbø on kirjoittanut Tohtori Proktor -kirjasarjaa, joka on tällä hetkellä 4-osainen (pierupulveri, aika-amme, mahdollinen maailmanloppu ja suuri kultaryöstö). Lisäksi Jo Nesbø on kirjoittanut muutamia muita teoksia kuten Verta lumella 1 ja 2 sekä Karusellmusikk-novellit.

Jo Nesbø äänikirjat lataat ja kuuntelet kätevästi Elisa Kirjasta.

Showing all 1 result